tiistai 24. marraskuuta 2015

KOTI


                  







Se on ihana huomata kun katsoo asunnossa ympärilleen ja tajuaa, että tämä on juuri sellainen koti kuin minä haluan. Ja juuri itseni näköinen. Tyttömäinen tyyli, vanhat huonekalut ja erilaiset värit on niitä asioita, jotka tekee oloni kotoisaksi ja iloiseksi. 
Tosin pientä fiksailtavaa aina omaan silmään löytyy, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee.


- Alma  

tiistai 26. toukokuuta 2015

Laatuaikaa





Olipa kerran mukava maanantai. 
Oli hyvää ruokaa, seuraa ja paljon iloa. Siitä illasta oli hyvä aloittaa kahden päivän vapaat.

Laatuaikaa siskon kanssa, näitä päiviä ei koskaan ole liikaa.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Auringon tuoma onnellisuus







Kyllä se tuo täälläpäin viimeaikoina  harvoin näyttäytynyt aurinko, tekee tämän tytön mielen virkeäksi ja onnelliseksi. Ja tuolta palmuvehkan mullan uumenista puskeutuvat uudet, kauniit ja vihreät versot eivät ainakaan lamauta tätä riemua. 

Olen alkanut kokoajan yhä enemmän ja enemmän rakastumaan uuteen kämppääni, jossa olen jo kohta kolme kuukautta asunut yksinäni. Täällä on niin hyvä olla. Kumpa vain kesä olisi pian jo täällä :)



torstai 6. marraskuuta 2014

Aamu




Voisiko vapaapäivän aamu paremmin alkaa, kuin kauniista kupista teetä nautiskellen?  

Eikä tuo auringonpaistekkaan pahitteeksi ole. ;)


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Tahdon





 Tahdon

Lähteä yksin
jonnekkin mistä minua ei löydetä
    
Tanssia kasteisella kukkapellolla
                  
käyskennellä yön hiljaisilla polulla

Aamun tultaessa, sulkea silmät

ja

kuunnella sen ääniä



Istuskella omenapuiden kukkien katveessa

ja

tuntea kesän hellivän tuoksun


Mitään muuta en nyt tahtoisi
   
                                                                                                                                                                   

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Uusia kokemuksia ja haasteita kohti








Noin kolme vuotta sitten, tämä tyttö oli hauras, ujo ja täysin hukassa itsensä kanssa. Tunsi itsensä hieman yksinäiseksi. Aloitti opiskelut puutarhuriksi ammattikoulussa, täysin uusien ihmisten keskellä. Koulu oli mitä parhain mahdollinen tuolle ujolle tytölle, sydämellinen ja mahtava henkilökunta ja ihanat luokkakaverit. 

Noiden kolmen vuoden aikana se tyttö kasvoi naiseksi, oppi tuntemaan itsensä ja sai paljon uusia ystäviä. Kasvoi ujosta rohkeaksi ja teki asioita mitä ei ikinä uskonut tekevänsä. Voitti pahimmat pelkonsa ja nousi lavalle mallina, koulun muotinäytöksessä vaikka vihasi esiintymistä. 

Nyt tuo nainen on uuden alun edessä, valmistuneena puutarhuriksi, muuttamassa omaan asuntoon hyvän ystävänsä kanssa ja on valmis lähtemään työelämään.
On onnellisesti parisuhteessa ja omistaa mitä maailman parhaimmat ystävät kuin myös perheen. 

Nyt olen mielettömän onnellinen ja tyytyväinen itseeni joten tästä on hyvä jatkaa! ;) 

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Matka Unkariin






Jonkin aikaa sitten matkasimme bussilla, koulun ryhmän kanssa Unkarissa sijaitsevaan pieneen kylään. Tämä ulkomaan matka oli ns. elämäni ensimmäinen ja oli unelmieni täyttymys. Jos minulle joku olisi pari vuotta sitten sanonut, että matkustat tulevaisuudessa Unkariin ja asut siellä kauniissa linnassa, mahtavien ihmisten kanssa ja teet töitä linnan puutarhan hyväksi, en olisi voinut uskoa.

Olen aina ollut kiinnostunut vanhoista linnoista, rakennuksista ja kalusteista. Joten voitte uskoa, että olin erittäin onnellinen ja täpinöissäni kuullessani pari kuukautta sitten pääseväni tuolle matkalle. Nyt matkasta on kulunut parisen viikkoa ja vieläkin kaipaan suunnattomasti niitä maisemia, ihmisiä ja tapahtumia, joten mieli on haikea. Olen päättänyt, että joskus vielä palaan tuohon maahan takaisin.









Päästiin yhtenä päivänä tutustumaan Unkarin pääkaupunkiin Budapestiin, mikä oli erittäin kaunis paikka. Kaupunki oli täynnä vanhoja rakennuksia, joista saimme historiallista informaatiota ihanan Ari Kupsuksen ansiosta. Ari Kupsus on siis suomalainen mies, joka asustelee linnassa ja jolla on gallerioita Unkarissa. Ari toimi meille linnanherrana, tulkkina, oppaana ja apurina millon missäkin tilanteessa ;) Mahtava persoona on hän ja ikävä on suuri joten toivottavasti tapaamme hänen kanssaan taas pian! 


Uutta reissua Unkariin odotellessa!